19.10.2010

Välikuvat / Space in between



Valokuvat ja videoinstallaatiot täyttävät Mediamajan 5.11.2010 alkaen, kun Jussi Rautaniemen Välikuvat -näyttely aukeaa. 

Rautaniemi on Kotkassa syntynyt, Aalto-yliopistossa (entinen Taik) elokuvaleikkauksen linjalla opiskeleva taiteen kandidaatti, joka on leikannut mm. Ylellä esitetyn Ihmebantu komediasarjan. 

Mediamajan näyttelyssä marraskuussa 2010 on esillä Rautaniemen henkilökohtaisia töitä, omien sanojensa mukaan "Vähän vanhaa uusin maustein ja vähän uutta vanhoin vitsein".

Näyttely on esillä 23.12.2010 asti, aukioloajat ma-to 12-18, pe 12-16. Huomioi joulun aikana kirjaston poikkeukselliset aukiolot, jotka vaikuttavat myös Mediamajan aukioloaikoihin.

Näyttelyn avajaisia vietetään torstaina 4.11.2010 klo 14, tarjolla elävää musiikkia ja pientä purtavaa. Tervetuloa!


Näyttelyn esittelyvideo
Tapahtuma Facebookissa
www.jussirautaniemi.com

7.10.2010

Tunnelmia Tutkijoiden yöstä

Mediamaja oli mukana neljättä kertaa järjestettävässä Tutkijoiden yössä.

Kasarminmäen kampuksella Kouvolassa järjestetyssä tapahtumassa Mediamaja viihdytti ihmisiä ajatustenlukukoneella, joka kaivoi huipputekniikan ja erikoisvalmisteisen kypärän avulla ajatuksia ihmisten aivoista.

Ajatustenlukijaa kävi kokeilemassa lähes sata ihmistä.

4.10.2010

Mediamajassa 4.-22.10 esillä kiehtova valokuvanäyttely


AINUTLAATUINEN AFRIKKA

Afrikkaan joko rakastuu tai ei. Itse olen täysin Afrikan lumoissa. Ihmiset ovat aitoja, avoimia, ystävällisiä, huolehtivaisia, sukurakkaita, rentoja ja aina iloisia. Jos arvostaa suomalaisten uusinta perisyntiä, kiirettä, niin Afrikkaan ei pidä lähteä. Jos joku asia ei hoidu siellä tänään, niin se tehdään huomenna. Afrikkalaiset sanovat, että teillä länsimaalaisilla on kellot, meillä afrikkalaisilla on vain aikaa. Kuinka rauhoittavaa onkaan kävellä afrikkalaisessa pienessä kylässä, missä ihmiset tekevät omia askareitaan hymyssä suin jutellen välillä tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Vaikka meidän mittapuun mukaan heillä ei ole mitään, niin heillä on kaikki olennainen eli kyky nauttia elämästä.


Afrikan luonto on mykistävä. Eläinten runsaus on häkellyttävä, lintumaailma kiehtova ja luonnon monimuotoisuus ällistyttävä. Kun Serengetin matalan ruohikon alueella katselee helmikuussa ympärilleen, näkee joka suunnassa silmänkantamattomiin gnuita ja seeproja. Nykyarvion mukaan niiden määrä on yli kaksi miljoonaa. Suuret laumat houkuttelevat perässään saalistajia, joilla on tuolloin kissanpäivät satojentuhansien gnuiden, seeprojen ja gasellien syntyessä. Useat Afrikan maat ovat ymmärtäneet luonnon merkityksen ja tärkeyden heidän taloudelleen. Esimerkiksi Botswanassa yli 17 % maan pinta-alasta on suojeltu ja Tansaniassa vastaava luku on peräti 38 %! Kun Kalaharissa istuu leirinuotilla upeaa tähtitaivasta ihaillen ja leijonan mouruntaa kuunnellen, ihminen tuntee elävänsä, mutta toisaalta olevansa vain mitätön tekijä maailmankaikkeudessa.

Tämän näyttelyn ovat mahdollistaneet Olympia Kaukomatkat Oy ja Rajala Pro Shop Oy. Kuvia (70 euroa/kpl + postituskulut) voi tilata alla olevista yhteystiedoista.


Antero Topp
Espoo, puh. 050 501 4045
antero.topp (€%at%&!) welho.com