Perjantai
6.11.2009 oli erityinen päivä Kouvolan pääkirjastossa ja Mediamajassa. Kello kuusi illalla lavalle astui ensin
Kauko Röyhkä, joka puhui kirjallisesta tuotannostaan, mm. Kesä Kannaksella ja Suursaari-kirjoista. Häntä haastatteli
Laura Lumppio. Tämän jälkeen lavan valtasi
Gretel, nuori kouvolalainen muusikko. Hän esitti muutaman kappaleen ja silmin nähden yleisö oli haltioissaan. Hänestä kuullaan vielä; sen verran lupaavalta se kuulosti. Gretelin jälkeen estradille asteli
Jouni Hynynen, jolle kysymyksiä esitti kirjastovirkailija
Kini Laine. Jouni kertoi mm. uudesta runokirjastaan Mies katoaa. Siinä vasta runoja! Yleisö oli taas täysillä mukana ja tunnelma Mediamajassa oli todella korkealla. Taas kerran Mediamaja osoittautui oivaksi paikaksi järjestää tällaisia tapahtumia. Tapahtuma oli todellinen menestys; arvioimme että ihmisiä oli noin 130, mikä on aika huikea määrä. Tällainen onnistuu vain
hyvällä tiimillä. Eli kiitoksia
Kini, Harri, Niilo, Elina ja Samu. Että tuntuu hyvältä olla töissä kirjastossa ja erityisesti Mediamajassa!


